KYLÄKUULUMISIA

4/2001

Vapaalan omakotiyhdistyksen tiedote

Vaarallinen valtaväylämme, Vapaalantie

Vapaalan omakotiyhdistys on huolissaan liikenneturvallisuudesta Vapaalantien ylityskohdissa. Tien ylitykset ovat vaarallisia etenkin lapsille, jotka eivät pysty näkemään ja hahmottamaan ympäristöään aikuisten tavoin. Syynä ovat ajoneuvojen liian suuret nopeudet koko tieosuudella. Kesän aikana on sattunut ulosajoja liian kovan vauhdin vuoksi ja jopa kotipihoilla on jouduttu vaaralle alttiiksi tästä syystä. Vapaalantiellähän sallittu ajonopeus on 40 km/h. Vapaalantiellä on suoritettu liikennetarkkailua ja sallitun nopeuden ylittäminen on ollut huomattavaa. Suurimmat nopeudet on luonnollisesti mitattu tien suorimmalla osuudella, Kierretien kohdalla. Vuolutien, Naulakujan ja Kirveskujan kohdilla tien geometria rajoittaa luonnostaan käytettäviä nopeuksia. Näissä ylityskohdissa on tapahtunut kaksi pyöräilijän loukkaantumiseen johtanutta onnettomuutta, Kierretien kohdalla 1992 ja Höylätien kohdalla 1995. Nämä ovat juuri ne kohdat, joista koululaiset joutuvat ylittämään Vapaalantien. Rajatorpan koulun johtokunta on ollut myös huolissaan lasten liikenneturvallisuudesta näissä ylityskohdissa.

Olemme käsitelleet asiaa yhdistyksemme hallituksessa ja lähettäneet esityksen tekniselle toimialalle ajonopeuksien alentamiseksi Vapaalantiellä ennen kuin sattuu jotain hyvin vakavaa. Pelkät varoitusmerkit eivät näytä riittävän, vaan tarvitaan jotain muuta, kenties hidasteita. Vastauksessaan Teknisen toimialan / kaupunkirakentamisen suunnitteluosasto toteaa hidasteiden aiheuttavan kaupungille lisäkuluja, vaikeuttavan kunnossapitoa ja lisäävän hiukan joukkoliikenteen matka-aikoja. Osasto tutkii bussiliikenteelle soveltuvien loivien ja pitkien töyssyjen lisäämismahdollisuuksia Vapaalantien suoralle osuudelle ja keinoja Höylätien suojatien havaittavuuden parantamiseksi. Kirveskujan kohtaanhan on jo tehty nopeutta rajoittava liikenteen jakaja.

Olisiko meillä kylän aikuisilla myöskin vastuunoton paikka. Voisimmeko korostaa lapsillemme huolellista ja liikennesääntöjen mukaista Vapaalantien ylitystä sekä katsoa perään jälkikasvumme liikennekäyttäytymistä, kun nämä ovat saaneet ajokortin ja harjoittelevat autoilun ensikilometrejä?

Arto Hämäläinen

Hyvästä naapuruudesta

Vapaala on arvostettu ja miellyttävä asuinpaikka. Asumme omakotialueella, meillä on lähellämme poikkeuksellisen hyvät kaupalliset ja kunnalliset palvelut. Mitä vielä asuinalueeltamme voisi toivoa? Mielestäni inhimillistä kanssakäymistä kaivataan. Olin vähän aikaa sitten käymässä pienessä, noin Myyrmäen kokoisessa kaupungissa ja sattumalta sain tutustua "hyvän tahdon toriin". Olin liikuttunut nähdessäni lähes sadan erilaisen vapaaehtoisseuran voimin kootun tapahtuman. Ja vielä hämmästyneempi olin nähdessäni, kuinka aktiivisesti ja innokkaasti muut kaupunkilaiset ottivat osaa ja tukivat tapahtumaa. Kaiken yllä leijui vahva yhdessä tekemisen ja välittämisen me-henki. Mietin, miksei näin meillä Vantaalla tai Vapaalassa ja tulin siihen tulokseen, että pääkaupunkiseudulla yksityisyyden ja kilpailun korostuminen ovat usein kätkeneet meissä hyvän osallistujan ja naapurin.

Muistan ajan, jolloin kaikki
kyläläiset tunsivat ainakin jotenkuten toisensa. Kaikki lapset tunnettiin ja koko kylä todella kasvatti. Tervehtiminen tiellä kohdatessa oli sääntö. Asukkaat ovat muuttuneet ja meitä on tullut paljon lisää. Asumme paljon lähempänä toisiamme, mutta usein emme tunne toisiamme muutoin kuin ulkonäöltä. Menetämme näin varmasti paljon. Ihminen on laumaeläin, vaikka väite ei kovin imartelevalta aina kuulosta. Me tarvitsemme yhteisöjä ja yhteisöt tarvitsevat meitä. Toivoisin, että meillä toteutuisi mm.Tanskan malli vanhuksista huolehtimisessa. Tanskassa yksinäisille vanhuksille tehdään naapurustoon tukihenkilöverkko, joka on vanhuksen tukena tarvittaessa ja kutsuu välillä vaikkapa kahville. Tanskassa tähän naapurien toisilleen esittelyyn tarvitaan kunnallista avustajaa, miltä tuntuisi jos me selviäisimme asiassa omin avuin? Naapuriapu voisi auttaa

paitsi vanhuksia myös lapsia ja itse asiassa naapuriavusta voisi iloita meistä valtaosa.

Koti, koulu, työpaikka ovat meille kaikille tuttuja yhteisöjä. Edellisiin rinnastettavia ovat myös naapuruussuhteet samoin kuin kuuluminen laajempaan asumisyhteisöön. Olemme kaikki joidenkin yhteisöjen jäseniä ja meillä on runsaasti käytännön kokemusta siitä miten oma tai toisen käytös vaikuttaa yhteisöissä. Yleensä toivomme, että tulemme hyväksytyiksi, edellytämme turvallisuutta ja yhteisiä pelisääntöjä. Lisäksi haluamme toteuttaa itseämme, saada omaa rauhaa ja toisaalta toivomme tulevamme myös nähdyiksi. Mikä sitten tekee meidät tyytyväiseksi? Parhaat hetket olen kokenut itse silloin, kun olen voinut auttaa tai tukea toista ihmistä tai jakaa toisen onnistumisen. Marttyyriksi tai hyväksikäytetyksi ei kuitenkaan kannata ruveta, silloin ei ole kysymys vapaaehtoisuu
desta eikä muistakaan tavoiteltavista arvoista. Terve itsestään huolehtiminen ei salli, että muut hyväksikäyttävät sinua. Itsestään oikealla tavalla välittävä ihminen on suvaitsevainen ja sallii toisille saman vapauden kuin itselleen. Minusta hyvässä naapuruudessa on kyse samoista asioista.

Miten voit silloin kun voit oikein hyvin? Mitä teet silloin kun olet tyytyväinen? Mihin haluaisit enemmän aikaa? Mitä Sinun tulisi muuttaa, jotta hyvinvointisi lisääntyisi? Mikä on se pieni muutos, josta aloitat? Edelliset kysymykset ovat Työturvallisuuskeskuksen esitteestä Käännekohtia jaksamisen tueksi. Lukiessani kysymykset tuntui siltä, että nämä kysymykset sopivat hyvin kun mietimme naapuruutta, yhteisöllisyyttä ja niiden kehittämistä.

Hyvää joulua ja menestystä tulevalle vuodelle kaikille naapureille ja kyläläisille

Eija Grönfors

Joulunviettoa kauan sitten

Armi Metherin kertomana

Armi Mether, entinen Rantasen Armi muutti vanhempiensa kanssa Friherrsiin kesällä 1937. Uusi koti sijaitsi silloisella Käkitiellä tontilla numero 8. Aluksi asuttiin pienessä liiterissä, kunnes varsinainen koti valmistui elokuussa 1937. Tontin ostamisesta talon valmistumiseen oli kulunut vain viisi kuukautta. Vaikka lupa-asiat eivät häirinneet, oli rakentamisessa muuta turhaa työtä riittämiin. Puutavara piti kantaa Hämeenkyläntien varresta, koska sitä tuonut hevosmies sääli hevostaan, eikä suostunut tuomaan kuormaa pidemmälle. Tiilikuorma upposi tiehen, josta oli vasta linjaus olemassa ja tiiletkin piti hoitaa rakennuspaikalle ihmisvoimin.

Koti kuitenkin valmistui, mutta vain kaksi joulua perhe ehti viettää siinä ennen sodan syttymistä. Sitten seurasi monta joulua, jolloin isä ei ollut kotona. Sodan ja sitä seuranneen pula-ajankin aikana Rantasilla oli joulupöydässä aina kaikki tavalliseen suomalaiseen jouluun kuuluvat herkut. Hyvä kellari takasi juuresten säi
lyvyyden. Näistä valmistettiin maittavat peruna- lanttu- ja porkkanalaatikot. Kuten monilla muillakin, oli Rantasillakin aina jouluksi sika kasvamassa. Sen nimi oli vuodesta toiseen Oskari. Oskari lienee ollut ns. "musta sika" tai ainakin harmaa, mutta sehän ei ollut silloin kovinkaan epätavallista. Oskari kuitenkin katosi aina ennen joulua. Sitä, minne se katosi ei tietenkään kerrottu pikku Armille. Ehkä se possu ei olisi maistunut yhtä hyvälle, jos sen olisi tiennyt. Uuden Oskarin Impi Rantanen haki taas seuraavana kesänä Gollaksen talosta Askistosta puulaatikossa polkupyörän tarakalla.

Rantasella oli myös lammas, josta saatiin villaa ja käytettiin niitä lihanakin sekä kaneja, jotka hävisivät aina syksyllä. Jouluna sitten joulupukki toi lahjaksi aina uudet käsinkudotut pitkät harmaat villasukat, joista Armi ei silloin pitänyt. Kanin turkista tehtiin hattu, kaulus ja muhvi, joten kanitkin käytettiin tarkkaan. Lihathan oli näet syöty jo aikaisemmin. Sota-aikana Rantasella oli myös pässi,

jonka nimi oli Poju. Kissojen nimet olivat aina Ulla tai Pipsa.

Joulupukki ei silloin ollut punainen. Sillä joulupukilla oli yllään nurinpäin käännetty turkki. Armia ihmetytti aina se, miksi pukin turkin hihat olivat erilaiset. Pukin varustukseen kuului lisäksi karvahattu ja rukkaset. Tietenkin pukki oli varustautunut myös naamarilla.

Lahjat olivat aina pehmeitä paketteja, jotka sisälsivät tarpeellisia käyttöesineitä, joista Armi ei juuri välittänyt. Lähes ainoa kova paketti oli isän rintamalla puhdetöinä tekemä arkku, mikä on vieläkin tallella.

Joulupuuro ei ollut riisipuuroa, vaan se keitettiin ohraryyneistä ja oli tietysti hyvää. Muuten syötiin enemmän kaurapuuroa.

Joulukuusi kuului tietysti asiaan. Kuusessa oli oikeita kynttilöitä oksaan nipistettävässä jalassa. Niitä ei tietenkään voinut paljon polttaa, koska ne olivat hyvin arvokkaita. Muina koristeina oli joulukuusen karamellejä, jotka oli hankittu jo ennen sotaa. Varsinkin
yhtä kultaisessa paperissa olevaa Armi muistaa nuolleensa joka vuosi, mutta ei se maistunut paljon miltään. Se oli kai tehty lähinnä vehnäjauhoista. Kuusen oksille laitettiin lisäksi lasipalloketjuja, joka nekin oli hankittu ennen sotaa. Myöhemmin sitä koristeltiin myös koulussa värillisistä papereista tehdyillä ketjuilla.

Joulunvietto alkoi tietenkin joulusaunalla, jonka jälkeen syötiin yhdessä päivällinen. Joululauluja ei paljon laulettu, eikä radiotakaan kuunneltu, koska sitä ei ollut. Joulukirkkoonkin oli liian pitkä matka. Sen toki olisi voinut tehdä potkukelkalla, koska silloin tiet olivat lumiteitä, mutta matka pitäjän kirkolle oli turhan vaivalloinen. Kaikenkaikkiaan joulunvietto sujui varmaan useimmissa friherrsiläisissä kodeissa suunnilleen samalla tavalla.

Joululahjoja mukavampi lahja oli syntymäpäivälahja, jonka Armi sai täyttäessään kuusi vuotta. Se oli iso nukke, jolla oli posliinipää. Se myös sulki silmänsä. Sillä oli vaaleat hiukset ja sininen mekko. Armin kaksivuotias

leikkitoveri sieppasi nuken ja lähti juoksemaan karkuun. Hän kaatui juostessaan ja nuken pää katkesi. Se tosin liimattiin, mutta tulos oli ruman näköinen. Tämä tapahtui melkein heti, kun Armi oli saanut nuken. Kyllä silloin harmitti.

Koulunkäyntinsä Armi aloitti Hämeenkylässä, kuten muutkin Friherrsin lapset siihen aikaan. Hämeenkylän ruotsalaisen koulun pihassa oli pieni rakennus, jossa toimi suomalainen koulu. Siinä oli vain yksi luokkahuone, jossa ensimmäinen ja toinen luokka opiskelivat. Heti ensimmäisessä koulun joulujuhlassa opettaja määräsi Armin lausumaan runon, jonka opettaja itse oli kirjoittanut. Vapaaehtoisia ei tuolloin koulussa kyselty, vaan tehtävät määrättiin.

Koska Armi oli perheen ainoa lapsi, hän ei saanut koulusta puupohjaisia monoja, joita silloin koululaisille annettiin. Häntä se harmitti kovasti, sillä hän joutui käyttämään äidin tekemiä tallukoita. Impi Rantanen oli osallistunut Friherrsin pienviljelijä yhdistyksen jäsenilleen järjestämälle tallukantekokurssille ja valmisti
sellaiset tyttärelleen. Ne olivat lämpimät, mutta niillä ei voinut liukua samalla lailla, kuin puupohja monoilla ja sekös harmitti.

Pienviljelijä yhdistys muuten järjesti syksyisin satonäyttelyn ja elonkorjuujuhlan palokunnan lavan vieressä, mutta se lienee eri tarina.

Talvisin Friherrsin lasten iloihin kuuluivat hiihtäminen, luistelu ja mäenlasku, jossa asiassa Elannon mäki silloisella Valtatiellä oli erinomainen. Sehän oli aurattu, mutta liikennettä oli kovin vähän. Lähin luistelupaikka oli nykyisen Nuijatien ja Lastutien kulmassa olleen lammikon jäällä.

Ahtaudesta, puutteista, hankalasta koulumatkasta ja monista muistakin vaikeuksista huolimatta noita kuuden vuosikymmenen takaisia jouluja ja talvia on mukava muistella.

Nykyään Armi Mether asuu Myyrmäessä. Rantasten entisen talon, jota on vuosien saatossa monella tavalla laajennettu ja korjattu, omistaa Marko Kivelä perheineen.

Pertti Louhula

Ihmeellistä joulua sinulle!

Joku toinenkin julkisen liikenteen käyttäjä on voinut tavallani törmätä Metro-lehden 30.11. numerossa mainostarjoukseen ilmaisesta seitsemän toiveen rististä. Kun ao. mainostajahenkilölle rastittaa tilauslipukkeeseen omat toiveensa, tämä lupaa ohjelmoida lähettämänsä ristinmallisen korun täyttämään nämä toiveet.

Ensin naurahdin moista aikuiselle väelle suunnattua "joulupukin kirjekampanjaa". Mutta seuraavassa hetkessä vakavoiduin, tulin surulliseksi, kauhistuinkin. Ristin käyttö kauniina koruna on tullut jo niin yleiseksi, ettei siitä ymmärrä tuntea mitään tuntemuksia, mutta nyt oli kyseessä ristin käyttö taikatempun välineenä.

Joulupukille kirjoitetut lasten toivelistat ovat harmittomia ja helpottavat aikuisten päänvaivaa lapsukaisten ilahduttamisessa.
Joulupukkisadun eläminen yhdessä lasten ja muun maailman kanssa on varmasti koettu kristillisiä arvoja joulussaan korostavissa kodeissakin mielikuvitusleikin muodoksi eikä pettymys vanhempien valehteluun tuossa jutussa liene ketään pysyvästi vaurioittanut.

Mutta voi, miten pahaa jälkeä ovatkaan tekemässä ristin avulla taikojat. Kristityille niin pyhä merkki on minulle ja lukemattomille muille muuttunut uskosta todistavaksi ja Kristuksen pelastusteosta kertovaksi. Se on vaikkapa huonetilaa koristaessaan julistanut: täällä halutaan kunnioittaa Jeesusta ja jäädä Hänen varaansa. Ristissä on puhdasta väkevää voimaa.

Samaa lienee moni kokenut ripustaessaan kuusen latvaan tähden: tämä kertoo Vapahtajan syntymästä tiettyyn historialliseen

paikkaan. Kun ripustan kuuseeni tähden, oikeastaan julistan Kristuksen merkitystä. Jos vastaavan paikan saa enkeli, vaikka heitä oli samasta syntymästä kertomassa, voin yhtä kaikki liittyä vain yleiseen ns. "enkelimuotiin", jossa enkelit ovat näkymättömän maailman voimahahmoja, eivätkä sinänsä liity eivätkä liitä ihailijaansa kristilliseen uskoon. Silti vapaana vääristymän pelosta rakastan toki enkeleiden kuvia ja hahmoja enkä sinuakaan suotta pelottele.

Mutta lienet jo aavistellut, mistä varotan ja mihin tähtään. Alussa kertomani taikova voimankäyttö ei maininnut sanaa rukous eikä siinä rukousta tarvittukaan, koska asianomainen auttaja uskoi itse omistavansa kyvyn ohjelmoida voimavaikutukset. Siitä varotan, että ajallisen hyvän toivossa käytetään vääriä keinoja. Mutta sama
vaarahan vaanii myös meitä, jotka rakastamme kristillistä rukousta ja olemme kiitolliset kokemistamme rukousvastauksista, jotka ovat olleet melkoisiakin voimansiirtoja. Vaanii vaara käsittää rukous toivelistoiksi. Vaanii vaara lupailla kärsivälle lähimmäiselle suuria Kristuksen, ristin ja veren nimessä.

Miten ihmisluonnolle vieras, miten iso ihme, Jumalan teko, on nöyryys Jumalan suurten tekojen edessä. "Nöyryyttä, hiljaisuutta Jumala rakastaa" laulamme täyttä päätä. Mutta alistua odottamaan nöyrästi, miten Jumala haluaa vastata rukoukseemme, on ihme. Ihme on meille tänäkin jouluna myös se, että Vapahtajan ihmiseksi tuleminen ja koko pelastusteko kelpaa ja riittää ainoaksi aarteeksemme.

Ihmeellistä Joulua Sinulle! toivottaa Marjatta Koskenvesa

Tähän TB:n mainos

Friherrsin VPK:n naisosasto

Nykyinen Friherrsin Vapaapalokunnan naisosasto on aloittanut toimintansa jo vuonna 1938. Sen historia liittyy kiinteästi alueemme historiaan ja nimikin oli alkujaan Friherrs-Jussaksen VPK:n naisjaosto. Naisten toiminnan tavoitteena oli alkuaan kerätä rahaa sammutuskaluston hankkimiseksi. Rahaa saatiin myymällä jäsenten tekemiä käsitöitä, leipomalla ja pitämällä buffettia iltamissa. Lisäksi järjestettiin arpajaisia, joihin kerättiin voittoja kyläläisiltä.

Tämän hetken toiminta on laajempaa. Kerhoiltoihin kokoonnumme edelleenkin kerran viikossa tekemään käsitöitä. Pidämme kahdet myyjäiset vuodessa, keväällä ja joulun alla. Toisten myyjäisten tuoton lahjoitamme kokonaisuudessaan Medi-Helille. Näin olemme tehneet jo usean vuoden ajan.

Lisäksi koulutamme itseämme monipuolisesti lisätäksemme ympäristömme ja kotien turvallisuutta, ja torjuaksemme kotitalouksien vahinkoja ja onnettomuuksia. Samoin opimme palojen ensisammutuksen sekä ensiaputoiminnan.

Vapaapalokuntatyöhön liittyy yhä myös päivystystoimintaa, joka kestää osastomme kohdalla kaksi viikonloppua kesäisin. Päivystysviikonloppuina järjestämme palon sattuessa palopaikalla muonitusta neljän hengen voimin.

Kiinnostaisiko? Miksi et liittyisi mukaan? Ota yhteyttä Elma Ollikaiseen 8555638 tai Sanna Ollikaiseen 050-5264302

Lähde kynttiläkävelylle!

Viime vuosina erilaiset jouluvalot ovat yleistyneet sekä meillä Vapaalassa että muualla Suomessa. Ilman erityistä laskentaa en uskalla väittää, että valoja olisi aivan joka talossa, mutta lähestulkoon kuitenkin. Illan pimeydessä nämä erilaiset valot ovat kaunista katseltavaa. Omien muistikuvieni joukkoon ovat jääneet erityisesti sellaiset joulunaikaiset kävelyt, kun on satanut kevyttä lunta ja jouluvalot loistavat lumihiutaleiden takaa. Mieleeni ovat jääneet myös muutamat uudet rakennukset, jotka olen ensi kerran nähnyt vasta jouluvalaistuksessa - melkein hämmästyksestä ääneen huudahtaen.

Tänä vuonna olen erityisesti ajatellut, millaiset joulunäkymät mahtavatkaan aueta Malminkartanon täyttömäen huipulta ja suunnitellut sinne kiipeämistä. Mäki, jota olen useimmiten katsellut Vihdintieltä käsin, on itse asiassa hyvin lähellä eikä sen laelle pääseminen ole mitenkään ylivoimaista. Uuden vuoden ilotulitusten seuraaminen sieltä käsin lienee vaikuttava kokemus, mutta uskon, että muinakin joulukuun iltoina huipulta aukeaa aikamoinen valomeri.

Kehotankin kaikkia kyläläisiä lähtemään näin joulunaikaan rauhalliselle kävelylle pitkin kylän teitä ja kujia, ja miksei vähän kauemmaksikin. Vaikka jouluvalot eivät enää ole oikeita kynttilöitä, vaan pieniä sähkölamppuja, niin illan hämärässä ne rauhoittavat ja irrottavat arjen hyörinästä.

Rauhallista joulua toivottaen, Liisa Rajamäki

Tee tunnelmallinen jäälyhty uuden vuoden juhliin!

Täytä sopiva ämpäri tai saavi vedellä.

Aseta se ulos pakkaseen jäätymään. Olisi hyvä, jos sijoittaisit ämpärin vaikka styroksin päälle. Voit tietysti käyttää ämpärin alusena vaikka Hesaria.

Lämpötilan ollessa - 20 astetta on jäätymisaika yksi vuorokausi. Vastaavasti - 5 - 10 astetta on jäätymisaika 2 - 3 vuorokautta.

Kumoa ämpäri tyhjään pesuvatiin ja valele sitä lämpimällä vedellä. Ämpärin irrottua nosta se pois.

Jos lyhty on onnistunut hyvin, ei ämpärin pohja ole jäätynyt, ja voit kaataa veden pois. Jos kuitenkin pohjakin on jäätynyt, voit varovasti rikkoa sen. Se on kuitenkin heikompaa, kuin muu lyhty ja kaataa sen jälkeen veden pois.

Veden voi myös värjätä sipulinkuorien keitinvedellä. Vesiväreillä ja veteen liukenevilla latekseilla värjättäessä suurin osa jää sulaan veteen ja jää jää kirkkaaksi.

Kirkastaaksesi lyhtyä voit valella sen vielä kerran lämpimällä vedellä ja viedä sitten sijoituspaikalleen

Iloista Uutta Vuotta toivottaen!

Päivi Muhojoki

Ripeää toimintaa

Eräänä syksyisenä sunnuntaina lähdin iltapäiväkävelylle. Torpantien varressa, lähellä Vihdintietä, nökötti sohvakalusto, sohva ja kaksi nojatuolia. En tiedä, oliko niiden paikalle tuoja ajatellut omaa lepäämistään, minun mielessäni heräsi epäilys, että kalusto olisi laittoman kaatopaikan alku, ja sen vuoksi halusin, että se korjattaisiin pois.

Kun en tiennyt, kenen puoleen minun olisi pitänyt kääntyä, lähetin sähköpostiviestin Vantaan kaupungin yleisneuvontaan ja pyysin, että se välitettäisiin oikeaan paikkaan. Ja sitten vaan jäin odottamaan, tapahtuisiko mitään. Yllätyin iloisesti: parin päivän kuluttua sain viestin puisto-osastolta, että kalusto oli korjattu pois!

Yleisesti kai kaupunkiin suhtaudutaan vähän "hitaita ovat herrojen kiireet"-mentaliteetilla, mutta tässä tapauksessa ei voi todellakaan syyttää vitkastelusta. Aikaisemmin kyseisillä alueilla liikkuessani olen kyllä harmitellut ympäristön roskaamista, mutta koska Vantaan, Helsingin ja Espoon rajat ovat niin lähellä, niin Rajatorpantien eteläpuolelle jätetyt roskat ovat helposti naapurikaupungin puolella, ja näiden viranomaisilla ei liene suurta kiinnostusta laitimmaisten metsiensä siivoamiseen. Siivoamista tärkeämpää olisi kuitenkin roskaamisen lopettaminen, mutta tällaisen muutoksen aikaansaaminen pääkaupunkiseudun asukkaiden asennoitumisessa onkin jo suuremman luokan kysymys.

Liisa Rajamäki