KYLÄKUULUMISIA

2/2001

Näin rakennettiin kyläämme puoli vuosisataa sitten

Nykyisin puhumme paljon vapaaehtoistyöstä tai -toiminnasta. Se on sitä kolmatta sektoria yhtäältä valtion ja kunnan ja toisaalta yksityisen lohkon rinnalla. Laman vuodet ohjasivat arvostamaan uudella tavalla vapaaehtoistoimintaa. Sen arveltiin olevan myös yksi keino työttömyyden torjunnassa. Samalla kysyttiin, kuuluiko ihmisyyteen palkkatyön lisäksi ja sen ohella, että huoltoyhteiskunta tuki jäseniään kaikessa tarpeellisessa, myös mahdollisuus tehdä yhdessä ja vapaaehtoisesti jotakin, josta on hyötyä, tukea ja iloa lähimmäisille. Toimija saisi uudenlaista merkitystä elämäänsä.

Aivan auvoista vapaaehtoistoiminta ei ole tietenkään ollut eikä ole. Senkin piirissä luikertelee se sama viekas eläin, joka sotkee yksityisen ihmisen, perheen, kunnan ja valtion elämää. Kautta maailman sivun vapaaehtoistoimintaan on hiipinyt ihmisen halu päästä hallitsemaan toista ja tehdä toinen riippuvaiseksi auttajasta. Siksi kai joskus 1960-luvulla nousi esille melkein yhteinen tahto, että ihmisen on oikeus saada tarvitessaan tuki elämäänsä vain yhteiskunnan virallisten kanavien kautta. Niistä apua tarvitseva saattoi turvallisesti sanoa: "Näihin minulla on oikeus. En halua armopaloja." Kuitenkin on vapaaehtoistoiminnassa pidetty aina perusperiaatteena: tänään sinä, huomenna minä; autamme - emme hallitse - toisiamme vuorotellen. Virressä lauletaan vielä rajummin: "sairas terveen parantaa, saaja auttaa antajaa."

Äskettäin ilmestyi keskustelupuheenvuoro ja oppikirjakin, jonka nimenä on "Vapaaehtoistyö auttamisena ja oppimisena". Siinä opastetaan yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijoita ja opettajia pohtimaan, miten vapaaehtoistoimintaan osallistuminen saataisiin pieneltä osin osaksi opintoja. Kyse on yhtäältä
vapaaehtoistoimintaan perehtymisestä. Toisaalta jokaisen virkanaisen ja -miehen on nykyaikana tajuttava, ettei hänen roolinsa ole - ainakaan ensisijaisesti - käskemistä varten, vaan ohjaamista, innostamista ja auttamista varten. Näitä avuja oppii vapaaehtoistoiminnassa, jos siinä aikoo saada jotain aikaan.

Vapaaehtoistoiminnalla on monet kasvot. Joku tunnistaa tällaiseksi vain sen toiminnan, jota teemme toisten tukemiseksi, mutta josta emme itse hyödy mitenkään. Toinen pitää luonnollisena vapaaehtoistoimintana kaikkea, jota teemme yhteiseksi tai jonkun lähimmäisemme hyväksi. Kylätoiminta on tällaista. Voi olla, etten tunne tarpeeksi hyvin Vapaalan nykyistä yhteistä tekemistä, kun koen, että nykyinen yhteistoiminta on vähäisempää kuin esimerkiksi puolivuosisataa sitten. Esitän tämän arvion epäröiden, sillä ymmärrän myös toimintatapojen ja -kanavien muuttuneen 50 vuodessa.

Vapaalan yhteiset asiat v. 1948-1949

Esittelen tässä niitä haasteita, joihin tartuttiin Vapaalan omakotiyhdistyksessä yli puolivuosisataa sitten, vuosina 1949-1949. Jo kohta alkuun on todettava, että Vapaala-nimestä ei tainnut tuossa vaiheessa olla perillä kekseliäinkään kylässä. Siihen päädyttiin vasta vuoden 1967 tienoilla. Puoli vuosisataa sitten asuttiin ja toimittiin Friherrsissä. Toiseksi on mainittava, ettei omakotiyhdistys ollut suinkaan ainoa järjestö tässä kylässä. Oli palokuntaa, pienviljelijäyhdistystä, urheiluseuraa, poliittisia järjestöjä ja aivan ikioma Suomi-Neuvostoliitto-Seuran Friherrsin osasto. Kaikki ne tekivät työtä jollakin tavalla kylän elämän ja tulevaisuuden hyväksi. Tässä esittelen vain omakotiyhdistyksen toimintaa sen kokouspöytäkirjojen valossa.

Yhdistys oli perustettu v. 1947. Parina seuraavana vuonna se piti vuotta kohden yleiset kevät- ja syyskokoukset sekä neljä tai viisi johtokunnan kokousta. Yleiset kokoukset pidettiin Kansantuvalla, joka oli nykyisten Vapaalantien, Vanhan Hämeenkyläntien ja Kierretien rajaamassa kulmauksessa olevalla kalliol
la. Se oli rakennettu toisen maailmansodan jälkeen Hangosta tuoduista kolmesta neuvostoliittolaisesta vanhasta parakista ja toimi noina vuosina kylän yhteisenä kokoustilana. Kevätkokous kesti kolme tuntia, syksyllä oli asiaa vain runsaaksi tunniksi.

Johtokunnan kokouksista pidettiin pari Kansantuvalla ja samoin pari Rannan ja Antikaisen tai Tammisen "huviloissa". Sillä nimellä omakotitaloja tuolloin kutsuttiin ainakin osin siksi, että monet asuivat aluksi Friherrsissä kesät, mutta talvet kaupungissa. Yksi johtokunnan kokous pidettiin VPK:n lavalla heinäkuussa. Jostain pöytäkirjasta on kiireessä jäänyt kellonaika ja paikka merkitsemättä. Johtokunnan kokoukset yleensä 1,5 - 2, 5 tuntia.

Valtatien haku kylätieksi

Kylän keskeinen väylä on aina ollut nykyinen Vapaalantie, vanhalta nimeltään Valtatie. Se oli "julistettu" 27. 12. 1946 "tilustieksi", jonka yksikköperusteet oli Helsingin maalaiskunnan tielautakunta vahvistanut ja jota hoiti oma hoitokuntansa. Yhdistyksen yleisessä kokouksessa syyskuussa 1948 tiekysymyksestä alusti E. Forss. Hän esitti, että tietä ryhdyttäisiin anomaan kylätieksi, jolloin sen ylläpitokustannusten kattamiseen saataisiin valtiolta 40 %:n osuus. Fors esitti, että kokous päättäisi lähettää maaherralle nimismiehen välityksellä asiasta kirjeen, jossa pyydettäisiin tien "julistamista" kylätieksi. Tie oli anomuksen mukaan kylän ainoa yhteinen tie, jota pitkin liikennöivät Malmin Linja-Auto Oy:n autot ja kuorma-autot, jotka toivat tienvarren kauppoihin tavaraa.

Tieasia ei edennyt kitkatta. Johtokunta totesi vuoden 1949 huhtikuun alussa, että kylätieasiassa oli annettu 11. 11. 1948 välipäätös, joka ei vielä johtanut toivottuun tulokseen. Asiaa päätettiin edelleen ajaa. Toukokuussa Erkki Lahtinen esitti kylätie hakemuksen uudistamista. Hän esitti kolmea vaihtoehtoa:

1. Kylätietä haluavat sitoutuvat myös sen maksumiehiksi, ja ne jotka eivät haluat ovat vapaita maksuista.

2. Maanmittari tekee yksikköjaotuksen, ja kukin maksaa osuutensa mukaan.

3. Viralliseksi tieksi hakeminen kestää 5 vuotta. Lisänäkökohtana on vielä mahdollisuus, että Rautatiehallitus ottaa haltuunsa tien siltä osin, mikä johtaa tulevalle asemalle.

Kaikissa vaihtoehdoissa tarvittiin Lahtisen mukaan tarkat tiedot tiestä ja sen linjauksesta, käytettävissä olevasta hiekkakuopasta sekä luettelo asianosaisista. Kokous päätyi toiseen vaihtoehtoon.

Heinäkuun alun johtokunnan kokouksessa v. 1949 tieasian todettiin olevan edelleen vireillä. Kuun lopulla merkittiin pöytäkirjaan, että tiekysymyksessä odotettiin sorakuopparatkaisun selviämistä. Siitä ei ollut saatu selvyyttä vielä marraskuunkaan johtokunnan kokoukseen. Vuoden 1949 toimintakertomukseen hyväksyttiin Urpo Suonpään muotoilema arvio, että kylätieasia on "lääninhallituksen hallussa ja kehittyy nyt omalla painollaan kyläkunnan yhteiseksi hyödyksi." Vuoden 1950 kevätkokouksessa Forss uudisti jälleen esityksensä kylätieasian saamisesta päätökseen. Saman vuoden lokakuussa johtokunnassa todettiin, että kylätie asia oli viivästynyt siksi, että sitä "virastoissa" hoitanut henkilö oli kuollut. Asia oli kuitenkin kaiken aikaa liikkeessä. Maaliskuussa 1951 merkittiin johtokunnan pöytäkirjaan, että kylätiehankkeeseen sitoutuvien nimenkeräys oli tuottanut tulosta, mutta nimiä puuttui vielä 30, joten keräystä jatkettiin. Toukokuussa nimiä oli saatu tiehankkeen taakse niin paljon, että oli mahdollista ryhtyä perustamaan kylätiekuntaa. Saman vuoden 1951 lokakuussa johtokunta oli valmis i ilmoittamaan maanmittausinsinöörille, että yhdistys maksaa mahdolliset ylityön, kunhan tieasia saadaan vuoden 1951 loppuun mennessä selväksi.

Mahtoi olla voiton tuntua, kun omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Verneri Lehtonen ilmoitti johtokunnan kokouksessa 25. 11. 1951, että seuraavana päivänä oli määrä klo 13 perustaa
kylätien hoitokunta. Siihen hän kutsui johtokunnan jäseniä naapureineen, jotta paljon työtä vaatinut asia saataisiin "onnelliseen päätökseen." Vuoden 1952 tammikuussa johtokunta saattoi jo tarkistaa Friherrsin kylätiehoitokunnan laatimaa yksikköluetteloa ja tehdä siihen tarpeellisia korjauksia. Yksi niistä oli, ettei Friherrsin VPK:lle määrätä yksikkömaksuja. Esitys päätettiin "saattaa tiehoitokunnan tiedoksi."

Näyttää siltä, että omakotiyhdistys oli paitsi vahvasti kylän yhteisten asioiden ajaja, myös melkein kuin kylän "ylijohtokunta". Siihen viittaa johtokunnan tapa "tarkistaa" yksikköluetteloa ja saattaa ratkaisunsa tiehoitokunnalle tiedoksi.

Tievalot

Toinen kylän kanalta tärkeä asia, johon puututtiin v. 1948, oli tievalojen hankkiminen. Siitä teki esityksen maaliskuun kevätkokouksessa Leo Antikainen. Hanketta päätettiin ryhtyä ajamaan. Siihen haluttiin heti osoittaa yhdistyksen sen vuoden arpajaisten tuotto. Kesäkuussa päätettiin käynnistää tievalojen hankkimiseksi ennakkomerkintä, kunhan kustannusarviosta saatiin selko.

Tievalojen hankinta oli ollut valmisteilla jo talvi- ja jatkosotien välillä, mutta jäänyt silloin toteuttamatta tarvikepulan takia. Asiaa palattiin tarkemmin yhdistyksen yleisessä kokouksessa syyskuussa 1948, jolloin puheenjohtaja Erkki Lahtinen alusti hankkeen ja totesi, että tarvikkeiden vapauduttua kotimaiseen kulutuksen tievaloasiaa oli mahdollista ryhtyä ajamaan. Hanketta kannatettiin yleisesti. Pöytäkirjan mukaan kylän "alkuasukas" August Jäntti toivoi tievalojen hankintaa myöhäisempään ajankohtaan.

Vuoden 1949 toimintasuunnitelmaan yhdistys otti tavoitteeksi ajaa tievalaistuskysymys "loppuun". Maaliskuussa tiedettiin, että Malmin Sähkö Oy - sittemmin nimeltään Vantaan Sähkölaitos ja nyttemmin Vantaan Energia - voi hoitaa kesän aikana tievalot kylän alueelle. Yhdistyksen yleinen kokous päätti
13. 3. tievalojen hankkimisesta. Johtokunta sai tehtäväkseen hankkia kartan, johon merkittäisiin valaisinpylväiden paikat. Yhdistyksen jäsenet olivat "oikeutetut tekemään huomautuksia" puheenjohtajalle lamppujen paikoista. Johtokunta antoi nimien keruun tievalositoumuksiin rouva Vuorion tehtäväksi samalla, kun hän kävi Helsingissä perimässä tiemaksuja. Tuohon aika siis monet taloja ja tontteja Vapaalassa omistaneet asuivat vielä kaupungissa. Heinäkuussa 1949 tiedettiin, että tievalojen lopulliset kustannukset olivat valopistettä kohti 5200 mk. Valopylväitä oli 44, joten hinnaksi tuli 228 000 senaikuista markkaa. Tämän lisäksi maksettin välttämättömistä lisäpylväistä ja eräistä siirroista 20 000 mk. Valojen piti olla käytössä syyskuun alussa.

Vuoden 1949 toimintakertomuksessa sen laatija Urpo Suonpää joutui toteamaan, että tievalokysymys saatiin "suurin piirtein alulle. Sanonkin alulle sen vuoksi sillä tässä kysymyksessä on vielä paljo korjaamisen varaa." Suonpää raportoi edelleen, että "kyläläiset.. . hyvässä yhteisymmärryksessä yhdistyksemme kanssa saimme sopimuksen jotenkin tyydyttävässä asussa ja määräaikaan maksoimme sovitun summan, mutta Malmin yhtiön taholta on sopimus ollut vain muodollinen paperi; valoa on saatu vain tipottain, jonka olemme saaneet pettynein mielin todeta, se siitä."

Tievaloasiaa jouduttiin hoitamaan vielä pitkälle vuotta 1950, kun kaikki kustannuksiin sitoutuneet eivät olleet suorittaneet osuuksiaan. Lisäksi jouduttiin lähettämänä sähkölaitokselle pyyntö, että se nimeäisi jonkun asentajan huolehtimaan tievaloista, etteivät ne olisi niin usein pimeinä. Lopullisista kustannuksista, jotka olivat ennakoitua luokkaa, asukkaat maksoivat noin 85% . Omakotiyhdistyksen arpajaisilla voitiin maksaa tievalojen kustannuksista noin 15 %.

Friherrsin mahdollinen liittäminen Helsingin kaupunkiin.

Maaliskuussa 1948 johtokunta keskusteli niistä puheista, joita oli ollut Friherrsinkin alueen liittämisestä Helsingin kaupun
kiin. Puheenjohtaja valtuutettiin ottamaan yhteys Helsingin maalaiskunnan ja Espoon kunnan kunnallislautakuntien esimiesten puoleen, jota asiasta saataisiin oikea kuva. Johtokunta totesi omalta osaltaan jo kaiken varalta, että se vastusti tällaista liitosta, jos siitä oli todella kysymys. Seuraavassa johtokunnan kokouksessa puheenjohtaja Lahtinen saattoi kertoa, ettei mahdollinen liitos koskisi ainakaan tässä vaiheessa Friherrsiä.

XX muuta tärkeätä asiaa vuosien 1948-1949 esityslistoilta

Osoituksena omakotiyhdistyksen johto- ja jäsenkunnan aktiivisuudesta luettelen vielä joukon tärkeitä vuosien 1948-1949 esityslistojen asioita:

1. Tuettiin teiden nimikilpien hankkimista

2. Urheilukentän hankkiminen vaaliminen

3. Työmatkakulujen vähennysoikeuden saaminen kunnallisverotukseen, kirje taksoituslautakunnalle

4. Bussivuorojen ja -yhteyksien parantaminen, koululaisliput

5. Yritys saada kansanhuollon virkailijan vastaanotto Friherrsiin

6. Koulun rakennustyön seuraaminen Friherrsissä

7. Tieojien avaaminen tonttien kohdalla kunkin tontinomistajan asia

8. Viemärivesien ohjaaminen pois palstoilta

9. Tien avaaminen Valtatieltä valtion uudelle pikatielle eli nykyiseltä Vapaalantieltä Vihdintielle

10. Sähkömiesten perusteettomat päivärahat heidän tehdessään töitä Friherrsissä

11. Puhelinkioskin hankkiminen Friherrsiin

12. Koirien kiinnipitäminen rauhoitusaikana

13. Epäkohdista Elannon kyläkaupassa, jonotusta, hintaeroja kaupungin hintoihin varsinkin lihan osalta, tuoreen silakan puute, sekatavarakaupan tuotteiden erillään pitäminen ruokatavaroista, kaupan edusmäen ja portaiden pitäminen liukkailla hiekoitettuina. Epäkohdista ilmoitettiin myymäläneuvostolle.

14. Lääkärin vastaanoton järjestäminen kylässä kaksi kertaa kuussa; ongelmana tilojen saanti.

15. Kehotus Pienviljelijäyhdistykselle vilkkaamasta toiminnasta, enemmän esitelmiä alalta!

16. Kylän eli yhdyskunnan, niin kuin termi kuului, ilmoitustaulujen kunnosta huolehtiminen

17. Liittyminen Suomen Pienkiinteistöliittoon 13. 11. 1949

18. Lasten päiväkodin saaminen alueelle.

19. Yritys postin kantamiseksi pyhäpäivinä; kantaja olisi suostunut, muttei Postihallitus

Tämä kaikki oli vapaaehtoistoimintaa Friherrsissä vuosina 1948-1949. Tietysti voi kysyä, oliko se jo kunnallispolitiikkaa, kun jossakin omakotiyhdistyksen kokouksessa näyttää sovitun, kuka tekee kunnanvaltuustossa jonkin Friherrsiä koskevan aloitteen ja kuka sitä valtuustossa kannattaa. Voisi kuvitella, että 1940-luvun lopun yhteiskunnallisen keskustelun aallot olisivat tuntuneet Friherrsissäkin. Pöytäkirjojen mukaan niin ei erityisemmin näytä käyneen. Kehuupa vuoden 1949 toimintakertomuksen laatija, jo useaan kertaan lainattu Urpo Suonpää, että toiminta kylässä on ollut "liiankin yksimielistä vaikak on käsitelty arkaluontoisiakin kysymyksiä." Toki pinnan alla saattoi piillä eri suuntiinkin tähtääviä tavoitteita, mutta asumisen yhteinen etu oli vuosina 1948-1949 näkyvästi esillä. Liittyminen Pienkiinteistöliittoon loi uudenlaisen asenteen omakotiyhdistyksen asioiden hoitoon. Siihen saakka yhdistyksessä oli voinut toimia myös sillä perusteella, että asui Friherrsissä, vaikkei omistanutkaan taloa tai tonttia. Liitosta ilmoitettiin, että sen jäsenyhdistykseen saattoivat kuulua vain pienkiinteistöjen omistajat eivät vuokralla asuvat. Näin omakotiyhdistykseen luotiin perinne, jonka sain itsekin kohdata 1970-luvun puolen välin jälkeen: tämä on omistajien yhdistys.

Esko Koskenvesa

Metsä-ikkunasta

Kevään kirkkaana päivänä huomasin, että eläkekotimme eräs ikkuna heijastui läpi talon toisella sivustalla olevaan metsään. Se oli äkkiä minulle vertauskuva. Huomasin tarkastelevani monia asioita metsä-ikkunasta käsin.

Olen joulukuun alusta lähtien asustellut - enemmän kuin Vapaalan kodissa - oman hämäläisen metsäkotimme lämpimissä. Olen ahkeroinut kaikenlaisten remontin jälkien kimpussa. Puu kaikissa vaiheissaan on ollut ystäväni. Ikivihreänä kasvava kuusi, tiaisen istuimena keinuva koivunoksa, linnunpönttöä kantava vaahtera, korkealle kurkottava mänty.

Toisella tavalla on elämästä kertonut käsitelty puu, laudaksi sahattu, hirreksi muotoiltu, purkukasaan eroteltu, monenlainen, naulainenkin, tuleva polttopuu. Ojanpielestä kaadettu massaranka, vesikelkalla kuljeteltu. Samoin verraton määrä hakkeeksi tulevaa oksaa. Rakkaimpia ovat olleet valmiit takkapuut ja saunaa iloisesti kuumentavat vaahteraklapit.

Haikeimmin puhuttelevia ovat olleet liian lahot, roskanpolttoon soveliaat puuainekset tai hakettakin hauraampi maanparannusmassa.

Miten nopea on elämän kiertokulku. "Missä koi syö ja ruoste raiskaa" on ollut liiankin totta. Puun vaellus kehdosta hautaan, taimenistutuksesta tuhkanlevitykseen, on metsäikkunasta katsoessani omankin elämäni laulu. Kuoleman todellisuus kaikessa koko ajan ei kuitenkaan masenna, vaan lisää rauhaa ja onnea. " Totuus on tekevä teidät vapaiksi" pätee tässäkin asiassa.

Metsäikkunani peilistä heijastuu terveellinen antautuminen Suuren Tarhurin käsiin. Varmaan valoisammin kertoisi elämästä sellaisen mökkinsä asuja, joka katselisi aavoille ulapoille. Hän loisi avaria ajatelmia.

Metsäikkunasta katselija sen sijaan polvistuu lapsenlapsen kanssa poimimaan varpuja, repimään sammalta, ihmettelemään
jäkälien monimuotoisuutta. Keväisen sisiliskon löytyminen, sammakon hypyt, kevätkärpästen hitaat liikkeet, sittiäisten, pistiäisten, kotiloiden kiiltävät pinnat ja muurahaisten vikkelä vaellus ovat ihmeitä maan rajassa.

Jonakin päivänä lentää aukion yli joutsenpari läheiselle lammelle pesimään. Suolta kuuluu kurjen ääni. Haukka etsii saalistaan. Mustarastas huutaa kevättä. Pienten lintujen sirkutus täyttää metsän. Ikkuna värähtää, aukeaa kesään. Ylös vilkaistessa kattoikkunan sinessä kiitää pääsky.

Terveisin Marjatta Koskenvesa

Rajatorpan vanhan koulurakennuksen suojeleminen

Rajatorpan koulun vanha koulurakennus ent. Ilpolan koulu ympäristöineen suojellaan. Monet kylämme asukkaat ovat itsekin käyneet tuota muistorikasta koulua. Kyläämme myöhemmin muuttaneille seuraavassa lyhyt historiikki Ilpolan koulusta:

Oma koulu Friherrsiin

Jussas-Friherrs-WPK:n syyskokouksessa tehtiin aloite kansakoulun saamiseksi Friherrsiin. Esitys kiersi kouluviranomaisilla ja maaherralla, mutta sai lopulta kielteisen vastaanoton. Friherrsiläiset lapset kävivät tuolloin koulua Hämeenkylässä (nykyinen Tuomelan koulu) ja koulumatkaa heille kertyi noin neljä kilometriä. Kielteisestä vastauksesta ei lannistuttu, vaan kylän väki kutsuttiin yhteiseen kokoukseen marraskuun alussa 1940 ja kouluasiaa ajamaan valittiin toimikunta, joka esitti kunnanvaltuustolle Friherrsin edustajan valitsemista Hämeenkylän koulun johtokuntaan. Valtuusto hylkäsi esityksen. Toimikunta teki uuden aloitteen kansakoulun saamiseksi Friherrsiin kääntyen tällä kertaa maaherran viraston puoleen huhtikuussa 1941, mutta sota-aika viivästytti asian käsittelyä ja vastaus saapui vasta kevättalvella 1944. Tällä välin kunnallislautakunta oli ostanut
opettaja Esteri Niemeltä koulutontin, joten koulun paikka oli jo valmiina. Kouluhallitukselta saatiin lupa uuden koulupiirijaon tekemiselle. Tammikuussa 1945 Friherrs sai oman koulupiirin. Syksyllä 1945 aloitti kansakoulu Friherrsissä kahdessa huvilassa, alakoulu Reino Sandellilla Sorvikujalla ja yläkoulu Leo Antikaisella (nyk. Vuolutie 1B). Ensimmäisenä vuotena koulussa oli 46 oppilasta. Koulun ensimmäisinä opettajina toimivat Esteri Niemi ja Helga Nuoreva sekä veiston opettajana Leo Antikainen. Koulua ryhdyttiin Friherrsissä rakentamaan jo sota-aikana opettaja Esteri Niemeltä ostetulle koulutontille keväällä 1947. Tarvikepula viivästytti rakentamista. Koulu kuitenkin valmistui ja vihittiin 9.10.1948. Koulua alettiin kutsua Ilpolan kouluksi johtajaopettaja Esteri Niemen Ilpo-pojan mukaan.

Suojelupäätöksestä

Suojelukaava kattaa koko korttelin, jossa koulun lisäksi on kaksi päiväkotia ja puisto. Koulun kunnostusten ja mahdollisten saneerausten yhteydessä suojelupäätöksen vaatimukset tulee ottaa huomioon. Koulun pihssa oleva uudempi talousrakennus voidaan tarvittaessa korvata uudella ympäristöön soveltuvalla rakennuksella. Samalla puistoalueen entinen nimi Hämäläistenmäki muuttuu Ilpolan puistoksi. Koulun pihan suuret poppelit kuuluvat myös suojelun piiriin.

Suojelusuunnitelma lähti liikkeelle kaupungin voimaperäisistä rakennussuunnitelmista korttelin alueelle. Rajatorpan koulu, Vapaalan päiväkoti ja Vapaalan omakotiyhdistys vastustivat liikaa rakentamista alueelle, jotta kaunis puistomaisema ei olisi täysin tuhoutunut. Puistoalue toimii tärkeänä koululaisten ja päiväkotilasten luontoasioiden oppimispaikkana ja virkistäytymisympäristönä. Nyt eräänlaisena kompromissina alueelle rakennettiin Kehäkukka-yhdistyksen asuintalo ja alue muutettiin puistoksi.

Arto Hämäläinen