KYLÄKUULUMISIA
Vapaalan omakotiyhdistyksen tiedote
04/2000

Yllättävä joulukirje

Joulukuun alkupäivinä oli lehdissä monien järjestöjen vetoomus perheille ja vanhemmille, että nämä viettäisivät raittiin joulun eivätkä pilaisi lastensa jouluiloa. Vetoomuksen esittivät Mannerheimin lastensuojeluliitto, Terveydenhoitajaliitto, Tehy, Klaari Helsinki sekä joukko raittiusjärjestöjä. Järjestöjen viestin välitti muiden muassa suurin päivälehtemme näyttävästi neljällä palstalla. Samassa yhteydessä lehti uutisoi vuoden 2001 rukouspäivät ja niihin liittyvän julistuksen, jossa korostettiin vanhemmuuden asemaa ja vastuuta.

Järjestöt eivät painota ehdotonta alkoholikieltoa muiden kuin alkoholiongelmaisten kohdalla, mutta toivovat, että vanhemmat eivät humaltuisi, vaan mahdollistaisivat osaltaan lapsilleen raittiin joulun ja siitä avautuvan jouluilon. Järjestöjen vetoomus koskee myös työnantajia, etteivät nämä antaisi työntekijöilleen ja muille tervehdittävilleen joululahjoiksi alkoholituotteita, jotka melkein taivuttavat humalan hakuun.

Vetoomus saattaa tuntua yllättävältä. Moni sanoo, että humaltuminen jouluna ja lasten jouluilon pilaaminen on joissakin tapauksissa totta, mutta vielä harvinaista. Mainitut järjestöt elävät kuitenkin lähellä lasten todellisuutta ja tietävät mistä puhuvat. Joku miettii, että tämä koskee vain lapsiperheitä. Suoranaisesti niin, mutta kysymys on koko yhteiskunnan vastuusta ja mallista elää.

Mainittu suurin päivälehtemme liitti uutisen yhteyteen filosofian professorin Timo Airaksisen kannanoton. Hän totesi, että tällaiset kampanjat tehoavat parhaiten niihin vanhempiin, jotka elävät muutoinkin vastuullisesti. Mutta kampanjat voivat vaikuttaa kulttuuri-ilmapiirin muutokseen, niin ettei humaltuminen olisi enää siinä määrin hauskan hihityksen aihe kuin nykyisin. Samalla järjestöjen joulukirje rohkaisee yhteiseen vastuuseen. Jos ihmiset kantaisivat enemmän huolta toisistaan sukulaisina ja naapureina, se tukisi ihmisissä piilevää omankin vastuun tainta, kun on kysymys mallin antamisesta lapsen elämän varalle.

On eletty aikoja, jolloin elämään opettaminen oli joidenkin mielestä yhteiskunnan yhteinen asia ja me vanhemmat saimme kuvan, että pieni lapsiyksilömme tietäisi kyllä yhteiskunnan yhteisen ohjauksen perusteella, miten olla ja elää. Nyt sanotaan selvästi, että vanhempien tulee toimia lastensa elämän opettajina. Lapsuudella pitää antaa tervettä tilaa ja samalla elää sellaista aikuisuutta, että lasta kiinnostaa kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.

Adventti- tai joulusaarnaksiko olet jo nimittämässä näitä ajatuksia? Etpä tietenkään. Saarnan ylin ajatus on aina ilo, vaikka saarnaajalla olisi joskus otsa rypyssä ja ilo käärittynä sataan harmaaseen, moneen kertaan käytettyyn paperiin. Jos tarjoilija ei nosta tarjottimen peitettä, Sinun on tehtävä se itse. Kun ev-lut. kirkon uuden jumalanpalvelusjärjestyksen ydinajatus on, että seurakunta toimittaa yhdessä palveluksen, ei pappi, lukkari ja suntio kolmistaan, seurakuntalainen voi joskus itse kaivaa saarnasta sen ytimen, jos se ei tarjottuna pursu esille.

Jouluilon ainekset ovat siinä, että Jumala rakastaa maailmaa. Mutta jos olet valmis milloin vain joulunpyhinä kohtuulliseen puhalluskokeeseen, varmistat parhaiten sen, että ympärilläsikin on todellista iloa. Esko Koskenvesa

Yhdistykselle oma kotisivu nettiin

Yhdistyksen hallitus päätti lähteä mukaan uuteen IT -tekniikkaan ja avaukseksi laaditaan oma kotisivu. Myöhemmin nähdään, onko sivulla ollut lukijoita ja onko siitä vastaavaa hyötyä. Tässä vaiheesse sivu on ladattu minun omalle kotisivuosoitteelle ja se on vielä viimeistelemätön. Yllytän kuitenkin kaikkia niitä, joilla on internet -yhteys, käymään kurkkaamassa yhdistyksen kotisivuraakiletta ja antamaan siitä kommentteja, jos jotain tulee mieleen. Osoite on www.kolumbus.fi/kalevi.karling

Nyt surffailemaan!

Kalevi Karling

Joulupukki on muuttanut!

Kuluvan vuoden elokuun kymmenentenä päivänä muutti kylässämme pitkän asunut "joulupukki" uuteen kotiinsa Myyrmäkeen. Kysymyksessä oli Torsten Waseliuksen perheen muutto Vapaalantie 39:stä viime kesänä Myyrmäestä hankkimaansa uuteen asuntoonsa.

Paikan, jonka entinen osoite oli Valtatie 31, ostivat Vuoriset itselleen jo vuonna 1936.

Tontilla oli aluksi vain kesämökki, mutta jo muutaman vuoden kuluttua Vuorisen perhe rakensi sille talon, johon he muuttivat asumaan. Kaija oli silloin pikku tyttö, mutta saipa kerran kuvansakin Elanto-lehteen, koska oli Friherrsin Elannon ensimmäinen asiakas, kun kauppa aikanaan avattiin. Friherrsin Elannon perinteitä jatkaa nykyään Rajatorpan Valintatalo. Vuorisen Ainokin piti kauppaa kotitalonsa alakerrassa. Tätä kangas- ja lyhyttavaraliikettä Kaija hoiti Ainon jälkeen kolme vuotta, kunnes hän luopui siitä vuonna 1972.

Torsti, jota on nuorukaisesta asti kutsuttu myös Tossuksi, ja Kaija asuivat avioliittonsa alkuaikoina ensin Friherrsissä ja sitten muutamia vuosia naapurikaupungeissa, mutta se annettakoon heille anteeksi, sillä näinhän on tapahtunut monelle muullekin vapaalalaiselle. He kuitenkin palasivat Kaijan kotipaikalle jo 1950-luvun puolivälissä ja asuivat samassa paikassa viime kesään asti. Torsti on tehnyt pitkän päivätyön öljyalalla. Hän aloitti Gulffilla ja jatkoi sitten Unionilla. Aina väsyttää, kun uni on. Viimeisin työpaikka oli Nesteellä, joka aikanaan osti Unionin. Torsti toimi aluksi mittariasentajana ja myöhemmin työnjohtajana. Nyttemmin eläkkeellä ollessa on noita työntäyteisiä vuosia mukava muistella. Tulivatpahan sinä aikana Suomen maantiet ja huoltoasemat hyvin tutuiksi. Kyläläisistä monet tulivat puolestaan tutuiksi, kun he kävivät kyselemässä Torstia apuun milloin puun kaatoon tai betonitalkoisiin ja jos jonkinlaiseen pikku hommaan siltä väliltä. Lähes aina apua myös löytyi ja se tiedettiin, sillä sana oli kulkenut.

Ensimmäisen joulupukkikeikan Tossu teki jo vuonna 1948. Hän oli silloin joulupukkina Luukolla silloisella Talvitiellä, joka on nyt osa Kierretietä. Koska Tossu on aina ollut luonteeltaan iloinen, sanavalmis sekä huumori mielessä, hän menestyi joulupukkinakin hyvin. Varsinkin, kun hän on koko ikänsä pitänyt paljon myös lapsista ja senhän nämä kyllä vaistoavat. Joulupukin varusteet olivat ajan tavan mukaan varsin vaatimattomat. Tossulla oli turkki nurinpäin päällä ja naamari kasvoilla, mutta hyvin meni.

Tieto levisi kulovalkean lailla ensin Friherrsiin ja sitten myös Hämeenkylään. Monet kylämme lapsista ovat saaneet vuosikymmenien aikana joululahjansa Tossulta, jolla ei koskaan ollut kuitenkaan niin kiire uuteen paikkaan, etteikö ainakin yhtä joululaulua olisi ehditty laulaa tai jopa pyöriä piiriäkin , jossei kuusen ympärillä, niin vaikkapa pöydän ympäri. Iloisin ja vilpittömin mielin joulupukki toivotettiin tervetulleeksi takaisin seuraavanakin vuonna. Myöhemmin tulivat mukaan yhtiöiden pikkujoulut ja seurojen joulujuhlat. Karjalan nuorten juhlissa Tossu esiintyy edelleenkin joulupukkina. Myös Messukeskuksessa hän on ollut useasti pukin tehtävissä.

Vuosien varrella joulupukin varusteet paranivat. Joulupukin parta ja viikset ovat aitoa hiusta ja ne on hankittu Kuokkasen peruukkiliikkeestä Teatterikujalta. Edelleen käytössäolevan pukin punaisen takin ja myssyn on ommellut Aino Louhula. Komeat käsineet pukki on hankkinut Kanadasta asti. Mutta ne ovatkin todella lämpimät, kuten pukilla tulee ollakin.

Viime vuosina Tossu on vähentänyt joulupukkikeikkoja, eikä hän nyt enää käy juuri muissa, kuin joissakin seurojen ja muutamien yhtiöiden pikkujoulujuhlissa. Joulupukkina olo on ollut antoisaa ja Tossu on pitänyt siitä suuresti. Tuskinpa sitä muuten olisi jaksanut tehdä vuodesta toiseen. Yhdymme kaikki varmasti mielellämme toivottamaan joulupukille hyvää joulua ja rattoisia eläkepäiviä.

Pertti Louhula

Urheilukentän saneeraus valmistuu

Surkeassa kunnossa olleen Vapaalan urheilukentän saneeraus alkaa olla valmistumassa. Koko hankehan meinasi raueta ja määrärahat mennä Myyrmäen urheilukentän sosiaalitilojen rakentamiseen. Kiitokset kaikille niille, jotka pitivät kotikylämme puolta asiassa.

Kentän on suunnitelleet Tapio Hirvelä avustajineen. Se suunniteltiin täysimittaiseksi ja siksi alueelta jouduttiin kaatamaan jonkin verran puustoa, mutta aluetta tullaan maisemoimaan uusilla viheristutuksilla. Esimerkiksi Vapaalanpolun varteen istutetaan 19 kookasta puistolehmusta. Kustannusarvio nousee n.1,2 -1,5 milj. mk. Kentän yhteyteen kaavaillaan rakennettavaksi jopa pientä katsomoa. Kentästä tulee hiekkapintainen, pintakerros on kivituhkaa. Koulunpuoleiseen päähän rakennetaan yleisurheilupaikat: 60 m:n juoksurata, pituushyppy- ja heittopaikat. Kenttäaluetta ympäröi aita, jonka korkeus vaihtelee kentän eri sivuilla 1,2 metristä maalipäätyjen 6 metrin korkuiseen aitaan. Koulun ja kentän väliin rakennetaan päällystetty kevyen liikenteen yhteys Vapaalanpolulta Sahapolulle. Valaistusta parannetaan kenttäalueella, jonne sijoitetaan 6 kpl 12 m korkeita valopylväitä. Kenttäalueelle valmistuu myös parkkipaikka nykyisen huoltorakennuksen ja yläkentän jääkiekkokaukalon väliin. Huoltorakennustakin on tarkoitus jonkin verran saneerata. Koulun ja päiväkodin oppilasryhmien lisäksi kentän käyttäjiksi tulevat ainakin alueen jalkapalloilijat.

Vapaalalaisille ja rajatorppalaisille on tullut lisää mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen. Siitä olemme tyytyväisiä.

Arto Hämäläinen

rehtori

Kulttuuriretki Tikkurilaan

Sunnuntaina lokakuun 29. päivänä kokoontui 28 iloista Vapaalan omakotiyhdistyksen jäsentä Rajatorpan ostarille lähteäkseen yhdistyksen järjestämälle kulttuuriretkelle kaupunkimme keskustaan Tikkurilaan. Säätiedotuksen lupaama sadekaan ei silloin vielä ollut alkanut. Se tuli sitten vasta myöhemmin, jolloin se ei enää haitannut mitään.

Matkalla ensimmäiseen kohteeseemme pitäjän kirkolla ajoimme pitkin Ylästöntietä eli vanhaa kuninkaan tietä. Eija Grönfors esitteli meille erittäin asiantuntevasti tien vaikutuspiirissä olevaa rakentamista ja eri vaiheissa olevia aluesuunnitelmia. Saimme hyvän kuvan asioiden kehittymisestä.

Pitäjän kirkolla tapahtuneen pysähtymisen jälkeen ajoimme suoraan Tikkurilan vanhalle asemalle, jossa toimii Vantaan kaupunginmuseo. Itse rakennus on vuodelta 1860. Se on yksi harvoista jäljelläolevista Helsingin Hämeenlinnan rautatien alkuperäisistä asemarakennuksista. Aikanaan se oli Tikkurilan korkein rakennus. Nykyään se siis toimii meidän kaupunginmuseonamme. Täällä oli parhaillaan esillä näyttely Bysantti valinkauhassa. Se esitteli Venäjän alueella valettuja metalli-ikoneita 1600-luvulta aina nykypäivään asti. Nämä ikonit ovat olleet ja ovat vieläkin olennainen osa vanhauskoisuutta, mikä suuntaus erosi Venäjän virallisesta kirkosta jo 1600-luvulla. Ja kuten arvata saattaa, he ovat uskonsa takia joutuneet useasti vainon kohteeksi. Näyttely koostui taidokkaasti pronssista ja messingistä valetuista ikoneista, joiden pääosa kuuluu Leonardo da Vilhun säätiön kokoelmaan.

Seuraava käyntikohteemme löytyi Tikkurilan vanhan silkkitehtaan tiloista. Täällä tutustuimme sekä päiväkoti Arkkiin että Jokisaliin. Syksyllä 1996 avattu Arkkitehtuuri-päiväkoti mahdollistaa taiteen perusopetuksen arkkitehtuurin alueella 3 - 6 vuotiaille päiväkodissa osana lapsen normaalia arkipäivää. Tämä Suomen ensimmäinen arkkitehtuuripäiväkoti erikoistuu rakenteluun ja ympäristökasvatukseen. Päiväkodissa lapset tutkivat ympäröivää todellisuutta, ekologista- ja kulttuuriympäristöä. Omakohtaisen kokeilemisen ja tekemisen kautta kehittyy lapsen herkkyys ja heille muodostuu rikkaita ja eläviä tunnesiteitä ekologiseen ja rakennettuun ympäristöön. Rakentelun lisäksi päiväkodissa harjoitetaan monipuolisesti myös muita taiteen osa-alueita.

Päiväkoti oli todella näkemisen arvoinen. Oli vaikea edes kuvitella tällaistä päiväkotia.

Mutta nyt, kun sen on nähnyt, voi vain ihmetellä ja toivoa, että vastaavia päiväkoteja olisi enemmänkin. Tiili- ja betonirakenteiset vanhat tehdastilat on taitavasti muutettu päiväkotitoiminnalle soveltuviksi. Päiväkodin inspiroivat ja luonnonläheiset ulkoalueet sijaitsevat jokirannan kauniissa maisemassa, Heurekaa vastapäätä.

Jokisali, jonka vain lasiseinä erottaa päiväkoti Arkista, on puolestaan suunniteltu niin, että se toimii myös korkeatasoisena konserttisalina. Salia vuokrataan myös muuhun kulttuuritoimintaan. Sen yhteydessä on myös galleriatilaa.

Arkkitehtuuripäiväkodin on rakennuttanut Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki ry. Päiväkoti on rakennettu paljolti talkoovoimin. Työtä oli tukemassa myös sponsoreita. Noin 50 rakennusalan yritystä sponsoroi hanketta materiaalein. Vantaan kaupunki ja Tikkurilan työvoimatoimisto tukivat myös hanketta. Tätä todella mielenkiintoista päiväkotia tutkiessa kului aikaa niin, että lopuksi meillä oli jo todellinen kiire seuraavaan kohteeseen.

Teatteri Kehä III sijaitsee sekin Tikkurilan vanhassa silkkitehtaan kiinteistössä. Teatteri on pieni vain muutaman hengen voimin toimiva teatteri, jonka ohjelmisto koostuu pienistä näytelmistä ja runo- sekä laulelmailloista. Lisäksi ohjelmistossa on lastenteatteria. Teatteriin mahtuu noin 120 henkeä. Tilat ovat kovin erilaiset verrattuna paremmin tuntemiimme laitosteattereihin. Tilat ovat muunneltavissa ja niitä voisi sanoa tavallaan kodikkaaksikin. Teatteriproduktiot ovat pääasiassa saaneet erittäin hyvät arvostelut. Kotikaupunkimme Vantaa tukee tämän teatterin toimintaa.

Täällä näimme Iwa Bormanin ja Gunilla Abrahamsonin käsikirjoittaman komedian, jonka ovat suomentaneet Heikki Lampi ja Eeva Litmanen. Sen nimi on Aina kun voin. Näytelmän ohjaus on Eeva Litmasen ja sen rooleissa nähdään Mira Kivelä ja Anne Nielssen. Näytelmä kertoi kahden naisen elämästä, iloista, suruista ja solidaarisuudesta. Jättipä se lopuksi ilmaan suuren kysymyksenkin. Ihan hyvä näytelmä.

Ne, jotka epäilivät, mitä ihmeen kulttuuria voisi löytää Tikkurilasta, jäivät varmaan pois matkalta. Mutta me, jotka olimme mukana matkalla koimme saaneemme täyden vastikkeen odotuksillemme. Ne tulivat varmaan monenkin kohdalla runsaasti ylitettyäkin.

Näytelmän jälkeen palasimme kotiin ja meidän kaikkien oli helppo yhtyä puheenjohtajan Rauno Leppäsen kiitoksiin retken puuhanaisille Liisa Rajamäelle ja Eija Grönforsille. Maa oli valkoinen, kun palasimme kotiin. Retkemme aikana oli satanut syksyn ensilumi, joka tosin jo seuraavan yön aikana suli pois. Muisto mukavasta retkestä ei kuitenkaan häviä yhtä nopeasti.

P. Louhula

Valoa sydämeen

Sinut, lehden lukija, on johdettu asukkaaksi Vapaalaan. Olet vähä vähältä juurtunut laillani tähän kotiseutuun. Olemme saaneet lahjaksi juuri tämän kylän, jonka muoto karttapiirroksessa muistuttaa hauskasti sydäntä. Elämä sykkii kodeissa ja kaduilla. Mennään töihin, käydään kaupassa, levätään ja käydään lenkillä. Elämä etenee, lapset kasvavat, sukupolvet vaihtuvat. Siinä on makua ja rikkautta, pimeiden ja valoisten päivien vahtelua. Pihojemme pimeän päivinä tuikkivat jouluvalot. Vapaalan sydän kylpee valossa. Kunkin oma sydän elää yksilöllistä vaihettaan ja tarvitsee oman elävän valonsa.

Kerron hiukan omasta valon tarpeestani. Parhaillaan elän kriisissä, jäänhän vuoden vaihtuessa eläkkeelle työstä, jota olen rakastanut. Olen toiminut seurakunnan työntekijänä Helsingin Meilahdessa 37 vuotta, viimeiset kaksitoista vuotta pappina. Arvaat, että olen kiintynyt lukemattomiin ihmisiin.Tulee haikea ikävä. Asuimme perheenä ensimmäiset kymmenen vuotta Meilahden alueella Pasilassa. Mutta jo 27 vuotta olen käynyt töissä Vapaalan kodista käsin - etupäässä matkustellut bussilla. Vilkkaan luonteeni vuoksi olen tutustunut moneen bussiystävään. Koska oletan tästä lähin matkaavani harvoin, koen haikeutta. Jotakin elävää ja tärkeää on korvaamattomasti ohi.

Toisaalta olen toivorikas: jotakin odottamisen arvoista on edessä. Olen iloinnut vireistä eläkeläisistä, jotka ovat joka säikeellään elämässä kiinni. Olen lukenut heidän katseestaan lepoa ja oloihinsa tyytymistä.

Työn aikana on tottunut siihen, että aika ei riitä tarpeelliseen. Nyt toivoo, että eläkkeellä aikaa on. Kriisiä aiheuttaa pelko, ettei osaa rajata, että on kuin lapsi liian monien lelujen kasassa: millä nyt leikkisi? Eihän kukaan ihminen, joka on tuhansin säikein sidottu kanssaihmisiinsä, voi vapaasti jakaa ja käyttää aikaansa! Järki ja kokemus sanovat lisäksi: Tulet hitaammaksi, aikasi ei kohta riitä edes tavalliseen arkeesi. Tunnen tarvitsevani johdatusta ajan käyttämiseen, sillä minulla on unelmia, joita toivon toteuttavani. Haluan kysellä Jumalani edessä, mitä hän tahtoo ja tarkoittaa.

Entä jos on tarkoitus muuttaa pois Vapaalan kodista, asua enimmäkseen Hämeessä, juurillansa? Siitäkin on unelma, metsämökistä mukavuuksineen. On unelma lampaista niityllä, kukkakedoista, hiljaisuudesta, (jota Hornetit tuon tuosta räikeästi rikkovat.) On unelma koskemattomasta hangesta, johon ehtii luoda lastenlasten kanssa enkelin kuvia, ennen kuin se sulaa. Miksi sinne, kun lumitöitä voinee tänäkin talvena tehdä tarpeekseen Vapaalassa? Ehkä jokin uusi jakso on välttämätön. Ja taas tulee ikävä. Jotakin elävää ja tärkeää on korvaamattomasti ohi.

Tänään istun Vapaalan kodissa, kirjoitan joulutervehdystä Sinulle. Toivotan valoa sydämeen, Vapaalaan, sydämenmuotoiseen kylään. Ja valoa sinun sydämeesi! Olethan kuullut kellojen äänen parin kilometrin päästä, kotikirkostasi? Joulua se jo soittaa. Olethan saanut kotiisi jo kotiseurakunnan joulutervehdyksen? Sieltä näkee tärkeitä kellonaikoja hetkistä, jolloin joulun valo voi syttyä sydämeesi syvällä, hyvällä tavalla.

Tarkkaillaan myös ajan kelloa koko ihmiskunnan suhteen. Tarkataan uutisia vertaillen ja tutkien niitä Jumalan sanan avulla. Rukoillaan yhdessä toisten kanssa ja yksinämme läheistemme ja etäisempien puolesta. Rukoillaan, jos aikaa tuntuu olevan liian vähän. Ajan omistaja jakaa meille sopivasti. Luetaan ja katsotaan hyvää ja puhdasta, varotaan aikaamme syövää ja tyhjänpäiväistä. Etsitään iloa, naurua, laulua, ei pelätä vapautta! Yllätytään Jumalan lapsen vapaudesta!

Jäädään Vapaalankin Vapahtajan hoivaan!

tervehtii

Marjatta Koskenvesa